Kiitos 2018!

Tuhannet kiitokset huikean hienosta September Openista! Tunnelma ei olisi voinut olla parempi ja mikä sää meille suotiin! P.S. Meitä oli yli 7000 kävijää, wau! Koe uudelleen September Open 2018 – katso kuvat tästä!

Read More »

Turnajaisissa tulta ja dramatiikkaa

Rohan Tallit on tänä kautena kiertänyt keskiajantapahtumia uusitulla turnajaissisällöllä. Taistelukentällä esitettävä kokonaisuus sisältää aimo annoksen tulta ja dramatiikkaa – mutta myös todentuntuista ajankuvaa 1500-luvun lopulta. Kaikki rekvisiitta vaatteita ja aseita myöten seuraa tarkasti yli 400-vuotiaita esikuviaan. Tarina rakentuu Turun linnan pihalla pidettyjen Juhana III:n hevosturnajaisten ympärille. Ilmassa on jännitteitä, odotuksia ja kaikkia yhdistävää juhlaa. Esitys on kesäkauden viimeinen. Muissa tapahtumissa ”Juhana III turnajaiset” on Rohan Tallien Jaakko Nuotion mukaan saanut huippuhyvän vastaanoton. – Moni on kehunut esitystämme meidän tähän asti…

Read More »

Ruudinsavua taistelukentällä

GARSin 1600-luvun sotaväki näkyy ja kuuluu Keskiaikaisten Saaristolaismarkkinoiden taistelukentällä. Komennot kajahtelevat rummun tahdittaessa musketöörien liikkeitä, musketit paukkuvat ja ilmassa leijailee oikeaa savua ja ruudintuoksua. Esiintyjät ovat pitkän linjan historianelävöittäjiä, näytösmustaruutiammunnan harrastajia, vanhoihin aseisiin erikoistuneita museoammattilaisia, näyttämötaistelun ja historiallisen miekkailun ja painin taitajia, 1500-1600-lukuihin keskittyviä historianopiskelijoita ja taitavia käsityöläisiä.

Read More »

Oletteko hurjempia kuin hurjimmat?

Onko teidän porukassa ainesta ottaa voitto kotiin September-kymmenottelussa? Mukaan sopivat työ- ja kaveriporukat ja kaikenlaiset muut 3-5 hengen joukkueet. Haasta muut kovikset leikkimielisessä ei-perinteisessä kymmenottelussa September Expo-yleisön edessä. Ilmoittaudu mukaan!

Read More »

Reipasta irkkumeinikiä Aeldwine-duon tahtiin

Keskiaikasten Saaristolaismarkkinoiden lavalla nähdään ja koetaan muun muassa Aeldwine-duo, joka myös kiertelee markkina-alueella. Tältä kaksikolta voi odottaa taatusti reipasta irkku-kelttimusiikkia ja vähintään yhtä reipasta esiintymistä! Kuvan trio on kelttibändi Isara, jossa Aeldwinen kaksi jäsentä myös soittavat.

Read More »

Kellot keskiaikaan!

Keskiaikaisissa saaristolaismarkkinoissa nähdään pohjoiseurooppaa kiertävän Rohan Tallien turnajaisesityksiä. Keskiaikaisiin taistelutekniikoihin ja hevoshoitoon erikoistunut talli on tänä vuonna vetänyt sankoin joukoin yleisöä esimerkiksi Turun Keskiaikaisilla markkinoilla ja Turun Linnan Turnajaisissa. Juhanan ajan sotaväki pamauttaa ruudinhajua ilmaan ampumanäytöksillään. Perheen nuorimmille järjestetään talutettua taisteluratsastusta, jousiammuntaa ja muuta jännittävää. Ja eiväthän markkinat olisi mitään ilman myyjiä. Korkealaatuisten käsitöiden ja ruuan valikoima on laaja – tule ja löydä omat suosikkisi!

Read More »

September Open lähestyy

September Open järjestetään 8. syyskuuta. Tapahtuma järjestetään Taalintehtaalla, Kemiönsaarella. September Openin kokonaisuus koostuu September Expolta, Keskiaikaisesta saaristolaismarkkinalta ja Sadenkorjuumarkkinalta. Ilmoittaudu näytteilleasettajaksi tai myyjäksi jo nyt! Alennetut hinnat 1. heinäkuuta saakka. Ilmoitattumisaika päättyy elokuun viimeinen päivä. September Expo Satama-alueelle rakennetaan paikallisia tuotteita ja palveluja markkinoiva alue. Tänne sopii kaikki Kemiönsaaren ja lähialueen omat tuotteet. Keskiaikaiset saaristolaismarkkinat Markkinoilla on monipuolista ohjelmaa ja vierailijoita odotetaan saapuvan läheltä ja kaukaa. Asetamme suuren painoarvon tapahtuman historialliselle teemalle, tämä tekee saaristolaismarkkinasta ainutlaatuisen. Sadonkorjuumarkkinat Tallipihan ylälaidalla…

Read More »