Vänön luontopolut

Vänön saarelle pääsee joko yhteysaluksella Kasnäsistä, omalla veneellä, taksiveneellä tai meloen. Saarella kulkee kaksi eripituista luontopolkua ja polut tarjoavat hyvin vaihtelevia maisemia. Kulkija voi myös törmätä saarella laiduntaviin lampaisiin.

Noin 1,5 kilometrin mittainen polku johdattaa kanervanummien ja katajaketojen läpi saaren itäosaan Vänön perinteikkäälle kappelille ja hiekkarannalle. Paluu tapahtuu samaa reittiä takaisin. Polku on helppokulkuinen.

Pidempi, noin 2, 5 kilometrin luontopolku tutustuttaa ulkosaariston monipuoliseen luontoon. Matkan aikana kuljet niin vanhojen lammaslaitumien läpi, kanervanummilla sekä lehto- ja kangasmetsissä. Polun varrella, saaren pohjoisrannalla on myös jääkauden hiomia silokallioita ja muinaisrantoja.

Seuraa polkuja Google Mapsissa.